Valium

Olen kyllästynyt tämän blogin surkuttelevaan ja teatraaliseen itsesääliin, sekä roskaposteista täyttyvään kommenttiboksiin.

Muutan pois:

http://diasepin.blogspot.com/

Hirveyttä, kamalauutta, kauheutta.
Onnea, herkkää kauneutta katoavaa.
Mustanruusun tummaa puhetta.
Hyvää oloa, herkkää katoavaa.

Sirpaleet muistaa paremmin.
Tottumus unohtuu liian herkästi.
Minäkin pelkään.
Pakoreitin syljin ajoissa.

Ota tuo sirpale
hassusti hakkaavan sydämen.
Tee sillä mitä mielit.
Heitä silmäpuolelle lokille.

Minäkin pelkään.
Oksensin itseni kauas.
Kipua, helvetti.
Minä…

Ollaan usvan sisällä. Se on kuin savua. Se tukkii hengen, mutta tekee iloiseksi. Se hetki ennen kuin taju karkaa, muistatko?
Pisaroita suihkussa. Nuollaan lattia punaiseksi.
Sanat loppuu, kuin kuolevan linnun lento. Hiljaisuus sulkee syliin. Se pitää hyvänä.
Se hymyilee.
Ja hän on kaunis. Koettaa piilottaa itseään. Piiloutuu maailmalta.
Sirpaleinen. Säröillä ja rikki.
Viilto jalanpohjassa. Viivoja keholla. Särö raunioissa. Verta lattiakaivossa.
Särkevät sormet etsii tuntoa. Kuivuneen veren kovettama paita savuaa kiellossa.
Sairauden repimä mieli koettaa sammuttaa itseään. Edes hetkeksi.
Hyvää yötä kirjoitettiin

Samat unet taas. Samankaltaiset ajatukset. Sama jyrkänne, sama kivikko.
Levänneet aallot palaa voimakkaampina. Enkä malta odottaa niiden murskaavia iskuja.

Tämä ei lopu koskaan. Niin kauan kuin selviän yhdestä, tulee pian toinen. Tuudittaudun harhaluuloon paremmasta, mutta varjo etsii alati tilaisuutta iskeä uudestaan.

Minä en parannu koskaan. Ei ole mistä parantua. Minut tehtiin tälläiseksi. Minussa on korjaamaton valmistusvirhe. Itsetuhojärjestelmä

Muurattujen luomiemme takaa
emme valoa lainkaan näe
Hikinen löyhkäsi kirvelee
murskattua nenääni

Kun painan pääni vasten
turmeltua kehoasi
Toivon että me kykenisimme
jälleen nukkumaan

Puhkottujen silmieni visvan
peset kovettuneilta poskiltani
Lapsivesilammikossa
kylvemme kahdestaan

Huomenna jatkamme taas matkaa
joka koskaan pääty ei minnekään
Toivon että me kykenisimme
joskus taas nukkumaan

Ei kauneutta osaa arvostaa
ennen kuin sen kokonaan menettää
Hakattuna ja raiskattuna
se tekee muistoihin kuolemaa

Kuolioitunut rakkaus halvauttaa
kunnes itkukin on mahdotonta
Spiraaliin vääntynyt kaipuu
tekee rakkaudesta unelman

Meidän täytyy jatkaa matkaamme
ilman toisiamme tästä eteenpäin
Ota mukaasi minun sydämeni
Minä en sillä enää mitään tee

Minä lupaan selässäni kantaa
sinun haaveesi kaltoin kohdellut
Kipusikin voin ottaa mukaani
kunpa voisin ottaa sinutkin

Hyvästiksi rohtunut suudelma
suolaisten kyynelten makuinen
Veriset hiuksesi laitan korvasi taa
vasta nyt ymmärrän kauneuden

Potkittu varjosi silmiäni kummittelee
kun kierrän leipäveitsi-kivikkoa
Hiilivuoren päältä tulosuuntaan katson
Itken kun en enää varjoasi näe

Varis toi mukanaan kirjeesi
joka itsevihani ruman sisälsi
Tein virheen, minä tiedän
mutta tällä tiellä ei voi kääntyä takaisin

Ei kauneutta osaa arvostaa
ennen kuin sen kokonaan menettää
Ei rakkaus tunnu miltään
ennen kuin se syöksee helvettiin

Tyhjään reikään rinnassani
sullon kirotun kirjeesi
Paluu postissa annan vereni
narsistisen kuvani

Ei kauneutta osaa arvostaa
ennen kuin sen kokonaan menettää
Itseinho saa kovaa juoksemaan
Itsekkäästi pimeyteen syöksymään

Ei-toivottujen lasten virta
veti meidät luokseen
Pinnan alle vaipui päät
Huonon äidin syleilyyn
Ei-toivottujen lasten virta
sai kauneuden unohtumaan
Muutti muistoiksi rakkauden
Teki lapsistaan kipua

Tämä on lepokoti
silvottujen unelmien
Kirjottaudu sisään
tule, näytän huoneesi

Tässä asuu neiti
joka pelkkää tuhkaa itkee
Siinä tuhkassa voi nähdä lapsia
keskenmenneitä

Näiden seinien sisällä huudot kuolee
Näitä ovia ei kukaan koskaan aukaise
Ulkona ei koskaan paista aurinko
Se lakkasi täysin olemasta, huomaatko?

Tuo mies tuolla
joka nuoruuttaan etsii, näetkö?
Hän niellyt on liikaa sumua
Hänen mielensä on tomua

Tämä on lepokoti
silvottujen unelmien
Uskon että viihdyt täällä
Täältä ei kukaan koskaan lähde

Näiden seinien sisällä huudot kuolee
Näitä ovia ei kukaan koskaan aukaise
Ulkona ei mikään kasvi kasva
Niitä ei ole koskaan ollutkaan, huomaatko?

Voit jättää säilöön ihmisyytesi
et enää sitä tarvitse
Olet kemiallinen prosessi
Katalogi turhien tunteiden

Huonekaverisi on verta
tapetoimattomilla seinillä
Ystäväsi kuivaa hiuksensa
yksin kylvyssä

Kylmiä käsiä käsissä
Vain tyhjää sanoissa
Värjöttelee pimeässä
Silvottuja unelmia

Tumma vesi paleltaa jaloissa
Kävele syvempään
Paina pääsi pinnan alle
Vajoa pohjaan

Pidätä hengitystäsi
Täytä sitten keuhkosi
Anna tajunnan lähteä
Älä koeta seurata

Anna virran viedä sinut pois
sieltä missä köysi hiertänyt on kaulaasi
Syvät vedet piilottaa
terän nuolemat ranteesi

Syleile viimeistä ajatusta
Älä päästä heti irti
Heiluta sitten hyvästiksi
Tee tyhjästä rakkaasi

Anna tumman veden turvottaa
ruumiisi vihan tahraama
Syvät vedet huuhtelee
lopulta kauneuden

Tule rumaksi kuin ajatuksesi
vääristyneet ja harhaiset
Tule rujoksi kuin surusi
vihalla ruoskittu

Tumma vesi puristaa keuhkoja
Ajaudu syvemmälle
Pidä pääsi pinnan alla
vasten kivistä pohjaa

Pidätä hengitystäsi
Täytä sitten keuhkosi
Anna tajunnan lähteä
Älä koeta seurata

Tule muistoksi
Syyllisyydeksi
Kivuksi
Tule muistoksi
Muutu arviksi
Suruksi
Epätoivoksi
Muutu suruksi

Pelasta!
Pelasta!
Pelasta!
Pelasta itsesi!

Hukuta!
Hukuta!
Hukuta!
Hukuta surusi!

Ajaa minut hulluksi
Surina ihoni alla
Hyönteiset arpieni takana
Surina ihoni alla

Loiset mätään lihaani munii
Kuollutta ihoa syö
Avaa kuoreni
Avaa minut

Raatele mut, Raatele mut!
Revi mut, revi ja raatele!
Kuori ihoni, paljasta salaisuuteni
Paljasta arpeni, vapauta myrkkyni
Upota hampaasi lihaani.

Raatele mut, Raatele mut!
Revi mut, revi ja raatele!
Kuori ihoni, paljasta salaisuuteni
Paljasta arpeni, vapauta myrkkyni
Upota hampaasi lihaani.

Löytyykö toukkien seasta
kadonneet kasvoni
Erottuuko tekstit
kuolleella iholla

Katoaako viimeinen lämpö
kun sydän nielee myrkyn
Erottuuko hymy
kuivuneista silmistä

Raatele mut, Raatele mut!
Revi mut, revi ja raatele!
Kuori ihoni, paljasta salaisuuteni
Paljasta arpeni, vapauta myrkkyni
Upota hampaasi lihaani.

Tuhoa mut, tuhoa mut
Pyydän, tuhoa mut
Tallo sisukseni, murskaa kalloni
Käytä minut ja heitä pois
Raatele mut, raatele ja unohda

Lennätä minua rotkon yllä
Hukuta minut mustaan veteen
Tukehduta minua
Raatele mut

Tee minusta sirpaleita
Viiltele minulla
Valuta minut viemäriin
Rakasta mut

Raatele mut.

En opi koskaan. Aina tulee joku, jonka uistin tarttuu leukaluuhun. Aina tulee joku, joka saa olon vaarallisen hyväksi.

“Mä olen vielä hetken ja sitten lähden,” mä aina ajattelen, mutta aina olen liian pitkään. Niin pitkään, että lähteminen satuttaa. Liian pitkään.

Iho täyttyy mustoista. Kipeistä muistoista, joita ei tuskasta huolimatta koskaan tahdokaan unohtaa.
Joten revi minut. Raatele

Onhan ihan väärin sanoa, etten mä tahtois olla siellä, missä sinäkin. Se olisi valehtelua. Yrittäisin piilottaa itseäni. Ehkä tekisin jotain typerää ajaakseni sut pois. Mutta siinä mä yhtäkkiä olinkin niin kovin vaivatta. Se on se pieni juttu mikä erottaa muista - etten mä koeta olla kukaan muu.

Mä pelasin pelejä, ja vittu kuinka mä olinkin hyvä. Nyt mä unohdin kuitenkin säännöt. Hukkasin koko pelin. Ehkä mä kohtasin paremman pelaajan?

Oli miten oli, mä lasken hampaanjälkiä. Asettelen muistoja kauniiseen lippaaseen. Nätisti järjestykseen muiden kanssa.

Mä tiedän että tämä loppuu. En vain ole valmis lopettamaan ihan vielä. En ihan vielä.